Aluevalmennusviikonloppu Ypäjällä 10.‒11.2.

Länsi-Suomen kouluratsastuksen aluevalmennus pidettiin Ypäjällä 10.‒11.2. Ajatuksena oli, että Veera ratsastaa Tuukalla, Milja Peikolla ja että itse lähden mukaan Tompan kanssa. Oma osallistumiseni jäi vain ajatuksen tasolle perjantaina nousseen kuumeen vuoksi. Veera kuitenkin lupautui ratsastamaan kahdella hevosella, niin että Tompankaan ei tarvinnut jäädä kotiin.

Toisaalta myös se, että Veera nyt ”joutui” ratsastamaan Tompan vieraissa olosuhteissa oli ihan hyvä juttu, sillä nyt hän onnistui siinä hyvin. Olemme hieman pohtineet sitä, että pitäisikö Veeran ottaa myös Tomppa mukaan junioriluokkiin. Tomppa on ollut siinä mielessä kysymysmerkki, että se on ollut jännittämisensä vuoksi haasteellinen ratsastaa itsellenikin muualla kuin kotona ja erityisesti se on ollut sitä myös Veeralle. Talven aikana hevonen on kuitenkin kehittynyt tässä asiassa ja sen ratsastettavuus on parantunut muutenkin ihan huikeasti. Tomppa on näihin junioriluokkiin koulutustasoltaan valmiimpi kuin Tuukka, jolle monet asiat junioriluokissa ovat vielä vaikeita. Tompan kanssa Veeralla tulee olemaan haasteena laukanvaihdot, joiden onnistumisen edellytys on, että ratsastaja saa pidettyä hevosen laukan todella nopeana ja eteenpäin pyrkivänä. Mutta oikealla treenillä Veera kyllä tämänkin oppii.

Veera selvisi Tompan kanssa aluevalmennuksista hienosti, erityisesti lauantain meno näytti hyvin mallikkaalta. Sunnuntaina sekä kuski että hevonen olivat ehkä vähän väsähtäneitä, mikä näkyi hevosen etupainoisuutena. Joka tapauksessa Veera ja Tomppa saivat paljon kehuja aluevalmentajalta Emilia Kaikkoselta. Mietittäväksi tässä nyt sitten jää, miten edetään.

Tuukka oli valmennuksen ensimmäisenä päivänä liian jännittynyt, mutta toinen päivä sujui jo ihan tyylikkäästi. Tuukkaa on koko alkuvuoden vaivannut kaiviopaiseen jälkeinen kavion arkuus. Nytkin Tuukka oli oikeasta etujalastaan vähän varovainen, ei epäpuhdas mutta varovainen. Päätimme että nyt on aika katsoa kavio myös klinikalla.

Miljan ja Peikon lauantain treenit sujuivat oikein hienosti. Mielestäni Peikko näytti parhaalta, mitä se Ypäjän olosuhteissa koskaan näyttänyt. Ponia on vaivannut jännittyneisyys ja se on sitten näkynyt takaosan vetelöitymisenä, eikä poni ole siten kantanut hyvin itseään. Nyt valmennuksessa takaosa pysyi hyvin aktiivisena ja siten ponin muotokin erittäin hyvänä. Milja ja Peikko saivat Emilialta erityisesti kehuja parantuneesta laukasta.

Sunnuntai ei sitten mennyt Miljan osalta ihan putkeen, kun aamu alkoi mahataudin merkeissä. Vatsatauti ei kuitenkaan ollut niin aggressiivinen, etteikö Milja olisi jotenkuten pystynyt ratsastamaan iltapäivällä. Hän halusi kovasti ratsastaa vastavalmistuneen kὒr-ohjelmansa, että ohjelman pituus saataisiin kellotettua. Olimme saaneet Miljan äidin ja Miljan kanssa työstettyä ensimmäisen version valmiiksi lauantaina. Miljan ja Peikon kὒr näytti ihan mallikkaalta ja pienin Emilian antamin muutosehdotuksin saamme ohjelmasta oikein hyvän ja pääsemme tekemään siihen musiikkia. Liitän videon tähän ohjelmasta, kunhan sen saan.

Surun ja murheiden alkuvuosi

PP Dressage Teamin vuoden alku ei ole mennyt käsikirjoituksen mukaan. Siitä syystä myös kirjoitukset ja tammikuun Check Pointit ovat jääneet kirjoittamatta. Suurimpana murheenamme on ollut Miljan Pepsi-ruuna (Pavasaris) menehtyminen odottamatta ja erittäin äkillisesti ähkyn seurauksena. Kuolemaa edeltävänä päivänä Milja ja Pepsi treenasivat vielä aivan normaalisti ja odotukset olivat entistä korkeammalla. Valmentajan roolissa on ollut musertavaa seurata Miljan ja hänen äitinsä surua poismenneen ystävän johdosta. Myös pettymys Pepsiin ja Miljaan kohdistuneiden suurien odotusten täydellisestä romahtamisesta on ollut surun lisäksi meillä kaikilla mielessä. Tätä tämä laji on pahimmillaan. Onneksi kuitenkin Milja saa jatkaa Peikon kanssa kautta 2018 kohti.

Tähän harjoituskauteen on mahtunut myös paljon pienempiä murheita. Tuukka on kärsinyt kaviopaiseen aiheuttamasta arkuudesta kaviossaan, ja sekä Peikolla ja Tuukalla on ollut lihasvaivoja, joiden vuoksi treeniä on pitänyt keventää. Molemmilla hevosilla on kuitenkin päästy ratsastamaan silti.

Pientä edistystäkin on kaikesta murheesta ja vaivoista huolimatta tapahtunut. Miljan ohjastuntuma on parantunut huomattavasti. Varmasti Pepsin ratsastaminen vei tätä asiaa eteenpäin. Lisäksi poni kevyemmän kautensa jälkeen näyttää paremmalta kuin koskaan. Veera on harjoitellut rentouttamaan istuntaansa sekä nopeuttamaan apujen käyttöään. Edistystä tässä on tapahtunut mukavasti. Lisäksi hevosen vaihtelevasta treenikunnosta huolimatta, laukanvaihdot ovat tulleet varmemmiksi ja teknisesti paremmiksi.

Nyt ei voi toivoa kuin parempaa onnea jatkossa. Ehkäpä me kaikki osaamme olla näiden kokemusten jälkeen tyytyväisempiä hyvinä hetkinä, silloin kun hevoset ovat kunnossa (ja etenkin elossa!) ja voi täysipainoisesti harjoitella.