Hermot ja jännittävät tilanteet hallintaan

Eilen treenattiin Miljan ja Veeran kanssa avo- ja sulkutaivuksia sekä käännöksiä takaosalla. Miljalle ja Peikolle erityisesti sulkutaivutukset ovat vielä vaikeita. Se on ymmärrettävää, koska niiden harjoittelu on aika alkutekijöissään ja koska kumpikaan, poni eikä ratsastaja, ole niitä aiemmin tehnyt. Silti sulkutaivutukset onnistuvat jo hyvin uralla. Linjalla on vielä haasteellista. Ratsastajan paino pitäisi saada pysymään liikkeen suunnassa, samoin sisäkäsi. Monesti olen huomannut, että kun ratsastaja alkaa harjoitella sulkutaivutusta, ajatus on usein enemmän väistöä sivulle eikä niinkään taivutusta. Tämä luonnollisesti tulee siitä, kun on totuttu tekemään pohkeenväistöä. Sulkutaivutus täytyy kuitenkin aloittaa siitä, että hevonen on taipuneena sisäpohkeen ympäri, ei siitä että aletaan työntää hevosta sivuttaiseen liikkeeseen.

Veera on ratsastanut avo- ja sulkutaivutuksia jo radalla ponillaan. Sen vuoksi ne ovat hänelle tutumpia. Veeran hevonen Tuukka taas on vasta oppinut sulkutaivutukset. Ne ovat sille suhteellisen helppoja, vaikkakin taivutusastetta täytyy vielä lisätä. Veeralle sulkutaivutusten ratsastaminen on kuitenkin vaikeaa, eikä kehon koordinaatio niissä oikein toimi. Taivutuksesta tulee helposti puskemista ja käsi alkaa helposti taivutuksen aikana vetää taakse. Tämä taas johtaa hevosen jännittymiseen.

Vaikeat asiat ovat aina vaikeampia, kun sekä ratsastaja että hevonen opettelevat samaan aikaan uutta asiaa. Silti tästä on mahdollista selvitä ihan hyvin, kun ratsastaja muistaa olla sekä itselleen että hevoselle armollinen. Hevonen tottuu uuteen vaikeaan asiaan toistojen avulla, ratsastaja oppii myös kun tarpeeksi monta harjoituskertaa on takana. Onnistua ei tarvitse heti, eikä edes kymmenennellä kerralla. Riittää kun yrittää. Hevonen myös usein jännittyy uudesta asiasta, kun se ei ihan ymmärrä, mitä siltä pyydetään. Aluksi uusi asia voi olla sille myös niin vaikea, että se jännittyy ihan senkin vuoksi aina. Hevosen pitääkin saada aikaa tottua uuteen asiaan. Jännittyessään hevonen tulee usein vaikeammaksi tai vahvemmaksi ratsastaa.  Tämä on ratsastajan hyvä tiedostaa ja ymmärtää. Ja jonain päivänä hevonen ei enää jännitä esimerkiksi sulkutaivutusta, koska se on sille jo tuttu asia eikä enää niin vaikeakaan. Tämä nyt sitten Miljan ja Veeran kanssa treenaamme: Hermojen hallintaa vaikeissa tehtävissä.

Ensi lauantaina molemmilla ratsukoilla on kisat Ypäjällä 27.‒29.10. Hevosopiston järjestämässä Dressage Challenge -kilpailussa (27.-29.10.). Veera ratsastaa Lounais-Suomen aluejoukkueessa toisena junioriratsastajana helppo A:4:n ja Miljan kanssa päädyimme siihen, että hän ratsastaa ensimmäisen FEI-luokkansa samoissa kilpailuissa. Molemmille ratsukoille kilpailu on harjoitus ensi kautta varten. Milja siirtyy FEI-luokkiin ja Veeran hevonen on vielä kokematon kilpailija, joten se tarvitsee harjoitusta ylipäätään kilpailemisesta.

Olen itse tällä viikolla valmentajakoulutuksessa Ypäjällä ja lisäksi siviilityö vie pariksi päiväksi Turkuun. Miljan ja Veeran ohjelma ensi viikolle on seuraavan kaltainen:

• Milja harjoittelee joka päivä vähän vaikeita asioita, niin että ne tulevat pikku hiljaa tutummiksi molemmille.

• Veera harjoittelee Tuukan ratsastamista pyöreämpään ja syvempään muotoon. Tuukka jännittyy helposti sille vaikeista asioista, mutta sen saa nopeasti rentoutumaan ratsastamalla sen välillä syvempään ja pyöreämpään muotoon, niin että myös sen selkä nousee ylös. Jännittyessään se nousee edestä vähän liian ylös ja selkä laskee alas.