Näinkin voi käydä - Hevosopisto Dressage Challenge

Hevosopisto Dressage Challenge -kilpailu oli molempien ratsukoiden osalta melkoista hurlumheitä. Sekä Miljan ja Peikon että Veeran ja Tuukankin osalta on tulostaulu näyttänyt vähän toiselta. Kummankin ratsukon epäonnistumisessa oli yksi yhteinen nimittäjä: Kilpailupaikka oli hevosille liian vaikea. Molemmat hevoset ovat suhteellisen kokemattomia kilpailijoita. Peikolla yksi kilpailukausi takanaan, Tuukalla ei edes kunnolla sitä yhtä. Kumpikaan hevosista ei myöskään kuulu siihen niin kutsuttuun viilipyttyosastoon, vaan uusi asia saa ne helposti tolaltaan. Näin siis kävi nytkin.

Ypäjä-hallin olosuhteet ovat siitä otolliset, että verryttely tapahtuu samassa tilassa kuin kisasuorituskin. Näin hevoset ehtivät vähän tottua paikkaan ennen suoritusta. Kokemattoman hevosen kohtaloksi saattaa kuitenkin koitua katsomo, joka on täynnä ihmisiä. Jos hevonen ei ole tottunut maneesiin, jossa on katsomo ja yleisöä, voi tilanne olla sille aika vaikea. Jos tähän vielä lisätään liikehtivä yleisö, soppa on valmis. Sitten kun tähän lisätään vielä aivan radan vieressä olevat tuomaripöydät, jonka kaltaisia ei ole tietenkään ulkokisoissa saatetaan joutua jo ylivoimaisiin ongelmiin. Näin kävi sekä Peikolle että Tuukalle.

Molemmat olivat oikein hyvän oloisia ja kuuliaisia verryttelyssä hallin toisessa päässä. Erityisesti Peikko näytti hienommalta kuin koskaan. Mutta kun niiden piti siirtyä kilpailuradalle, molemmat tekivät ihan omat vapaamuotoiset ohjelmansa ja kuskin osaksi jäi lähinnä yrittää pysytellä kyydissä ja pitää hevonen radan sisäpuolella. Erityisesti Peikosta näki että se oli ihan kauhuissaan. Se oli valmiina ottamaan jalat alleen ihan joka käänteessä ja paikoin se myös otti. Tuukka taas lähinnä kunnostautui perääntymällä ja tekemällä U-käännöksiä. Tuukan kunniaksi täytyy sanoa, että se suoriutui niistä ohjelman kohdista hyvin, mitkä eivät tapahtuneet yleisön vieressä olevaa tuomaria kohden tai sivulla olevan tuomarin pöydän kohdalla. Näistä ohjelman kohdista tuli ihan mallikkaita pisteitä. Peikko taas meni niin kovaa alakaula edellä, että hyvät pätkät jäivät näkemättä tällä kertaa.

Näinkin siis voi käydä. Minusta oli kuitenkin ihan äärimmäisen hyvä, molemmat lähtivät kisaan, sillä tätä ei tarvitse tapahtua enää keväällä seuraavalla kisakaudella. Molempien hevosten osalta on kyse kokemuksesta tai paremminkin sen puutteesta. Sitä kokemusta molemmat hevoset toivottavasti saavat talven mittaan maajoukkueleireillä, jotka pidetään Ypäjällä. Veeran ponin Herr Doktorin kanssahan meillä oli ihan sama tilanne viime vuonna. Ensimmäinen maajoukkueleiri meni enemmän ja vähemmän hurlumheissä. Kun leirejä jäi useampia taakse, Ypäjä-hallista tulikin ratsukolle aivan helppo paikka. Ensi kautta ajatellen on harjoiteltava erilaisissa ympäristöissä, myös halleissa. Lisäksi seuraavat Ypäjän kisoissa, menemme edeltävänä päivänä treenaamaan kilpailuareenalle. Se mahdollisuus on yleensä järjestetty.

Joka tapauksessa olen ylpeä molemmista valmennettavastani, sillä molemmat ratsastivat urheasti loppuun saakka vaikeassa ja lähes toivottomassa tilanteessa. Näin hevoset eivät päässeet heti pois radalta, vaan molemmat joutuivat selviämään radalla ratsastajan kanssa sen käytettävissä olevan ajan radalla. Kokemattomuuteen auttaa vain kokemus.